Blogiarkisto

torstai 19. marraskuuta 2015

David Nicholls: Kaikki peliin

Eletään vuotta 1985 Pohjois-Englannissa ja Brian on lähtemässä opiskelemaan yliopistoon. Vihdoin nuorukainen pääsee arvoiseensa seuraan, pois junttikaveriensa ja työväenluokkaisen kotinsa vaikutuspiiristä. Yliopistolla Brian huomaa että hänen odotuksensa itsensä ja opiskelun suhteen ovat olleet hieman liian korkealla. Kun kuvioihin astuu yläluokkaisen perheen kaunis tytär, Alice, päättää Brian tehdä vaikutuksen tyttöön. Paras tapa on tietenkin osallistua koulun tietokilpailujoukkueeseen ja loistaa yliopistojen välisessä kilpailussa. Hinnalla millä hyvänsä...

Kaikki peliin on jo juoneltaan niin elokuvamainen, etten yhtään ihmettele että kirjasta on todella väännetty elokuva vuonna 2006 (suomeksi elokuvan nimi taitaa olla Heikoin lenkki). Elokuvamaisuus oli sekä hyvä että huono juttu; kirjan tapahtumat saattoi kuvitella päässään, mutta välillä käänteet olivat hieman liian ennakoitavia. Tämä on taas sellaisia kirjoja, joista tavallaan pitää, tavallaan ei. Jokin mättää, muttei tiedä oikein, että mikä.

Brian oli ihanan höpsö, pikkupoikamainen ja myötähäpeää herättävä tunari, jonka edesottamuksia seurasi pienen huolen kanssa koko kirjan ajan. Lisäksi Brian ei tuntunut ottavan ollenkaan opikseen omista mokistaan, vaan jatkoi samaa vauhtia eteenpäin.
 Brian on yksinäinen, omaa paikkaansa etsivä nuori mies, joka ei tunnu sopeutuvan kotiinsa eikä yliopistolle. Kokemus vastakkaisesta sukupuolesta on vähäistä, oma ulkonäkö mietityttää ja poika niin hukassa, että teot ovat usein päättömiä. Miksi nuori mies tälläisessä tilanteessa on hauska, mutta nuori nainen tuntuu huonolla tavalla säälittävältä ja omituiselta?

Kirjan teema, eli tietokilpailu, näkyi jokaisen luvun alussa esitetyllä kysymyksellä. Juonessa tietokilpailu tuntuu välillä hautautuvan kaiken muun alle, kunnes lopussa se kaivetaan paremmin esille loppuhuipennukseen. Kirjaa lukiessa tiesi, että vaihtoehtoja loppuun oli vain kaksi; menestys tai katkera häviö. Mahdollisuudet molempiin meni sellaista vuoristorataa eteenpäin, että voisin sanoa yllättyneeni lopusta.

Välillä kirja tuntui hieman ylipitkältä, kun erilaisia käänteitä putkahteli joka suunnasta ja jokaisen jälkeen kirja tuntui jäävän paikoilleen hetkeksi aikaa, kunnes päästiin taas eteenpäin. Tarina yritetään venyttää suurin piirtein yhden lukuvuoden mittaiseksi, joten jotain täytettä on pakko olla, vaikka ei tarvitsisi.

Kirja oli tottakai hauska ja hyvin kirjoitettu, mutta kuitenkin hieman liian...jotain. Plussaa kirjalle miesten kummallisen, mutta lojaalin ystävyyden kuvaamisesta. Ja 80-luvusta!

Minun pitäisi kirjoittaa essee "Luontokuva John Donnen Pyhissä soneteissa", mutta en ole viikon aika edistynyt sen kanssa juuri ollenkaan.
Lyijykynämerkinnöistäni sivun reunassa ei ole juurikaan apua. Olen kirjoittanut sellaisia asioita kuin "Marian ilmestys!","ironiaa?","vrt.Freud" ja "antaa takaisin samalla mitalla!", enkä muista enää miksi.
s.125

Kaikki peliin
Starter for Ten
Kirjailija: David Nicholls
Suomennos: Sauli Santikko
Kustantaja: Otava 2012
414 sivua

-oma-
Aloitin: 3.10.2015 
Luettu: 5.10.2015


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.