Anne Leinonen: Pienen rasian jumala ja muita novelleja

Tyttö, joka löytää sisältään suden. Poika, joka ei saa rauhaa ennen kuin pystyy muistamaan rakastettunsa. Mies, joka haluaa selvittää, mihin rikokseen hän tulee todennäköisesti syyllistymään. Ja kulkijanainen, joka toivoo, että parkkiintunut iho tuntisi - mitä tahansa.

Anne Leinoselta olen lukenut aikaisemmin vain Eija Lappalaisen kanssa kirjoitetun Routasisarukset, josta pidin kovasti. Pienen rasian jumala ja muita novelleja löytyi sattumalta kirjastosta juuri, kun olin lisännyt sen ostettavien kirjojen listalleni. Päätin lainata kirjan ja ostaa omaksi jos tykkään siitä. Valitettavasti kirja ei ollut odotuksieni mukainen, joten kirjastolaina saa riittää.

Luen novelleja mielelläni. Ne ovat oma lajinsa, mahduttaa juuri sopivasti pieneen pakettiin. En pidä liian epämääräisistä ja avoimista novelleista, joita tässä kokoelmassa oli melkein kaikki. Jotenkin omaan makuuni jokainen novelli tuntui jotenkin keskeneräiseltä, hiomattomalta.

Omat lempparini olivat novellit Tuonenkalma, surmansuitset ja Tilastollisesti syyllinen. Ensiksi mainitussa oli heti jotain kiehtovaa, pelottavaa ja tämä novelli jäi koko kirjasta parhaiten mieleen. Tilastollisesti syyllinen vaikutti aluksi hyvin vaikealta ja odotin jotain matemaattista soppaa, josta en osaisi laskea edes pippureiden määrää, mutta tarinan käynnistyttyä se vei mukanaan aina mielenkiintoiseen loppuratkaisuun asti. Vähiten pidin novellista Nahat, joka ällö ja epämiellyttävä aiheensa ja kuvailujensa takia, lisäksi maailma oli niin hämärä, etten viihtynyt tekstin parissa ollenkaan.

Vaikka kokoelma olikin aika mitäänsanomaton kokemus, niin yksi tai kaksi novellia lisää olisi tasapainottanut harmittavaa tasaisuutta. Kyllä näitä luki, mutta mitään järisyttävää kokemusta tästä ei muodostunut. En kuitenkaan aio vältellä kirjailijan tuotantoa jatkossa, sillä vaikka nämä tekstit eivät minuun purreet, niin uskon Leinosen osaavan hommansa kirjoittajana.

Lauri nousi, mutta kääntyi vielä ovelta katsomaan. Hilkan alta oli karannut yksi vaalea hiussuortuva. Tyttö oli kaunis, mutta jo poissa. Eikä Lauri tavoittanut mieleensä hänen nimeään, vaikka hänellä oli kiusallinen tunne, että se olisi pitänyt muistaa.

s. 134

Pienen rasian jumala ja muita novelleja

Kirjailija: Anne Leinonen

Kustantaja: Atena 2015

220 sivua

-kirjastosta.

Aloitin: 17.10.2015

Luettu: 19.10.2015

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

Tämä on niitä kirjoja, jotka löytyvät kirjastosta aivan sattumalta, aivan kuin kohtalo haluaisi minun lukevan juuri sen kirjan. Routasisarukset oli nostettu kirjaston nuortenosaston hyllyn päälle ja nopealla takakannen lukaisulla otin kirjan mukaani.

2300-luvulla jäljellä oleva maailma on jaettu erilaisiin alueisiin. Laakson alueelle pienenä adoptoitu Utu on erilainen kuin muut Laakson asukkaat; hän ymmärtää vanhoja koneita ja tekniikkaa. Kasvattiveljensä Marraksen takia Utu kyseenalaistaa Laakson ja koko maailman vakiintuneet käytännöt ja ahdistuu, kun kasvatti-isä haluaa tytön ottavan paikkansa ja vastuunsa perheen vanhimpana lapsena. Utu päättää lähteä etsimään karkotettua Marrasta ja selvittää samalla oman alkuperänsä ja kykynsä salaisuuden.

Maailmaa ei paljon alussa selitellä, joten parin ensimmäisen luvun aikana ehtii monta kertaa olla äimänä siitä, mitä tapahtuu ja miksi. Kirjassa ja varsinkin sen alussa korostetun oloisesti esillä olevat lisääntymisasiat hämmästyttää, mutta kirjan luettuaan tajuaa, että niilläkin on oma osuutensa kirjan juonessa ja maailmassa.

Alkukankeuden jälkeen tarina lähtee hyvin eteenpäin ja asiatkin selkenevät sopivalla vauhdilla. Kertojavaihdokset pitivät mielenkiintoa yllä ja loivat tarinaan moniuloitteisuutta. Oli mukava lukea sekä Utun että Marraksen mietteitä vuoronperään. Hohhoijaa-reaktion aiheutti ennustus. Aina ennustuksia ja aina ne vielä ovat niin epäselviä, että henkilöhahmot varmasti menevät tekemään niinkuin on ennustettu. Tosin ennustuksella taitaa olla vielä suurempi rooli trilogian toisissa osissa.

Idea on hieno ja toteutus hyvä. Kirjassa kyseenalaistetaan hyvin nykyajan elämänmeno ja sairaat kulutustottumuksemme, jotka varmasti ajavat maailman samaan jamaan kuin kirjassa tai pahempaan. Tosin Routasisaruksissa tulevaisuuden maailma on ehkä hitusen valoisampi kuin joissakin muissa dystopia-kirjoissa.

Kirjassa oli kekseliäitä ja osuvia nimiä erilaisille ihmisryhmille ja teknisille vempaimille. Henkilöhahmojenkin nimet olivat selkeitä ja yksinkertaisia, mikä on ainakin itselleni hyvä juttu. Minun on vaikea erottaa hahmoja toisisaan, jos nimet ovat samankaltaisia tai hyvin omituisia. Jollekin toiselle lukijalle nimet saattavat olla liiankin yksinkertaisia, mutta itselleni tosiaan parempi näin. Lisäksi suomenkieliset sanat etuniminä toivat hahmoihin jotain kotoisan tuntuista. Aina ei hahmojen nimien tarvitse olla jotain uutta, erikoista ja kekseliästä.

Lukeminen oli mukavaa ja tarinan edetessä mietti tosiaan kaikenlaista; holtitonta kuluttamista ja luonnonvarojen tuhlaamista ja mihin se johtaa, eriarvoisuutta, tekniikan kehittymistä ja sitä mitä onni on. Vaikka Utu ei sopinutkaan Laaksoon, niin silti oli mukava saada se vaikutelma, että suurin osa alueen asukkaista oli onnellisia. Onni on kaikille eri asioita, niin nykyisin kuin jopa synkässä tulevaisuudessa.

Kirja aloittaa trilogian, jonka jatko-osien, Hiekkasotilaat ja Konejumalat, lukeminen hieman mietityttää. Routasisarukset oli mahtava lukukokemus, mutta miten näin suuri kokonaisuus voi pysyä järkevästi koossa ja toimia? Se jää nähtäväksi kunhan joskus luen jatkot. Nyt aion kuitenkin vain muistella hyvillä mielin tämän ensimmäisen kirjan aiheuttamia tuntemuksia ja ajatuksia.

Routasisarukset

Kirjailija: Eija Lappalainen & Anne Leinonen

Kustantaja: WSOY 2011

398 sivua

-kirjastosta-

Aloitin: 27.2.2015

Luettu: 2.3.2015