Flavia de Luce x 2

Aiemmin olen kirjoitellut mietteitäni kirjasarjan kahdesta ensimmäisestä osasta täällä.

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Flavia de Luce järkyttyy pahanpäiväisesti markkinoilla kohtaamansa mustalaisnaisen ennustuksesta. Vielä enemmän hän järkyttyy, kun mustalaisnainen löytyy myöhemmin henkihieveriin hakattuna kartanon mailta. Pian kartanon mailta löytyy miehen ruumis ja harrastelijasalapoliisi Flavialla on jälleen paljon selvitettävää väkivallanteon ja murhan parissa. Lisäksi hän saa selville asioita äidistään...

Kaksi edellistä sarjan osaa olivat vaihtelevia, ensimmäinen upea ja toinen vähemmän. En tiennyt mitä odottaa tältä kolmannelta, mutta onneksi yllätyin iloisesti. Kirja ei yllä ykkösosan tasolle, mutta on kuitenkin hyvä. Jokin ainesosa tuntuu puuttuvan tästä kirjasta, mutta en tiedä mikä. 

 

Flavia on minusta upea ja suloinen päähenkilö, mutta valitettavasti nuori nuuskija on aika itseään toistava koko kirjan ajan. Flavian ulkonäön kuvailu on olematonta ja välillä neiti vaikuttaa kävelevältä (tai pyöräilevältä) kemian kirjalta. Kirjassa on paljon kaikkea muuta kuin juttujen ratkaisemista eikä Flavia tunnu olevan tilanteen tasalla ainakaan kirjan loppupuolella. Loppuratkaisu taas on kaukaa haettu ja ennalta-arvattava, sillä oikeaan dekkarityyliin uhri ja syyllinen ovat kirjaan pompsahtavia uusia hahmoja, ei vanhoja tuttuja.

 

Flavian äidin kohtalon ja menneisyyden selvittely ei jaksanut paljon kiinnostaa, sillä Flavian äiti vaikuttaa liian täydelliseltä, että naisesta irtoaisi mitään oikeasti salaperäistä. Flavian isä taas on kirja kirjalta yhä surullisempi ja masentavampi. 

 

Kannen tyyli jatkaa samaa linjaa muiden sarjan kirjojen kanssa, tosin tämä on selvästi muita iloisemman oloinen. 

 

Hopeisen hummerihaarukan tapaus 

A Red Herring Without Mustard 

Kirjailija: Alan Bradley

Suomennos: Maija Heikinheimo

Kustantaja: Bazar 2015

419 sivua

 

-kirjastosta-

Aloitin: 13.3.2016

Luettu: 20.3.2016

 

 

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Flavia de Lucen kotikartanossa valmistaudutaan joulunviettoon. Flavia valmistautuu omalla tavallaan; hän aikoo ottaa kiinni joulupukin. Nuori etsivä saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun kartanoon saapuu kuvausryhmä, jolle Flavian isä on rahavaikeuksissaan antanut luvan kuvata uutta elokuvaa kartanossa. Kuvausryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär, Phyllis Wyvern.

 

Kyläläiset saapuvat kartanolle katsomaan esitystä ja kuuluisuuksia, mutta lumipyry saartaa joukon kartanoon. Yön pimeydessä yksi joukosta murhataan ja Flavian on selvitettävä, kuka onkaan tappaja. Ja miten filminauha liittyy murhaan?

 

Tämä sarjan neljäs osa oli ilokseni samaa laatua kuin ensimmäinenkin, josta pidin valtavasti. Vaikka kirjan asetelma on dekkarille kliseinen, niin juuri se saa kirjan toimimaan hyvin. Lisäksi kirjan tapahtumapaikka on vain kartano, joten samanlaista eri paikoissa pomppailu ja sekavuutta tässä kirjassa ei ole kuin kahdessa aiemmassa. Kirjan logiikassa oli pieniä aukkoja ja välillä tapahtumat oli kuvailtu hyvin sekavasti, mutta voin antaa ne anteeksi.

 

Vaikka kirjaa vaivasi myös pieni ennalta-arvattavuus, niin eteenpäin luki päässään kysymykset miten ja miksi, ei kuka.

 

Flavia on edelleen yksi lempihahmoistani, mutta välillä neiti vaikuttaa liian söpöltä, liian kirjoitetulta. Kirjan ansiosta olen huomannut kiinnostuneeni kemiasta, mitä en olisi ikinä uskonut peruskoulun perusteella.  

 

Filminauha kohtalon käsissä

I Am Half-Sick of Shadows

Kirjailija: Alan Bradley

Suomennos: Maija Heikinheimo

Kustantaja: Bazar 2016

317 sivua

 

-kirjastosta-

Aloitin: 18.4.2016

Luettu: 26.4.2016  

Alan Bradley: Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradleyn Flavia de Luce-sarja imaisi minut täysin mukaansa, kun ystävänpäivän lukumaratonilla nuoreen neitiin tutuistuin. Palan halusta lukea sarjan seuraavatkin osat. Pitkästä aikaa kirjasarja, johon suoraan sanotusti hurahtaa.

Piiraan maku makea

Flavia de Luce asuu isänsä ja siskojensa kanssa Englannin maaseudulla, rapistuvassa Buckshawn kartanossa. Eletään vuotta 1950. Flavia rakastaa kemiaa ja varsinkin myrkkyjä. Siskojaan hän vihaa.

Eräänä päivänä kartanon löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökätty ikivanha postimerkki. Pian sen jälkeen Flavia löytää kurkkupenkistä kuolevan miehen. On selvää, että jotakin salaperäistä kummankin tapauksen takana. Ja Flavia päättää selvittää asian...

Kirjan kantava voima on ehdottomasti päähenkilö Flavia. Tyttö on tarkkaavainen ja näsäviisas, mutta myös mestari saamaan ihmiset puhumaan juuri sen, mitä hän haluaakin kuulla.  Välillä tosin tytön tuuri ja onnistumiset tuntuvat liian helpoilta, mutta joskus on välillä hyväksyttävä se, ettei kirjoissa kaikki voi tapahtua vaikeimman kautta, muuten jokainen opus olisi kaksi kertaa paksumpia. Kirjan loppu oli hienoinen pettymys, sillä tekstin takaa paistoi jonkinlainen kiire. Lopussa myös kuvailu tuntui jotenkin vaillinaiselta ja muutamassa kohdassa tuntui, kuin kirjailija olisi unohtanut mitä yksityiskohtia oli kuvaillut.

Itselläni oli pitkin kirjaa arvailuja asioiden oikeasta tolasta, mutta valitettavasti hieman häpeillen joudun myöntämään, että metsään menin ja pahasti. Pidin siitä, miten asiat ratkesivat odottamatta ja miten salaisuus ja totuus ikään kuin kuorittiin esiin.

Harvinaista kyllä, vaikka Flavia olikin suosikkini, niin myös muut kirjan hahmot olivat mielenkiintoisia ja koko miljöö jotenkin houkutteleva. Tässä kirjassa oli jotakin raikasta kaiken salaperäisyyden alla, ehkä se johtui päähenkilön nuoresta mielestä. Kemialliset löpinät menivät täysin ohi itseltäni, mutta toivat Flaviaan elämää. Tytön perhesuhteet ovat samaan aikaan sekä huvittavat, että ankeat.

Kannet on mitäänsanomattomat ja jotenkin liian ankeat kirjan sisältöön verrattuna.

"Jos ihminen käyttää sanaa homssantuu, hänen ystäväkseen kannattaa pyrkiä."

s. 95

Piiraan maku makea

The Sweetness at the Bottom of the Pie

Kirjailija: Alan Bradley

Suomennos: Maija Paavilainen

Kustantaja: Bazar 2014

388 sivua

-kirjastosta-

Aloitin: 14.2.2016

Luettu: 15.2.2016 

Kuolema ei ole lasten leikkiä

11-vuotias Flavia de Luce saa taas selvitettäväkseen mystisen kuolemantapauksen.

Bishop's Laceyn hautausmaan nurkalla hajoaa nukketeatterin auto, kyydissään maankuulu nukkemestari Rupert Porson. Porson päättää laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolle, mutta seuraukset ovat arvaamattomat. Flavia päättää selvittää mystisen kuolemantapauksen, mutta sitä tehdessään hän saa selville monia kyläläisten vaiettuja salaisuuksia. Saattaa olla mahdollista, ettei Rupert Porsonin auto hajonnutkaan sattumalta juuri tässä kylässä...

 Minun oli pakko hankkia jatkoa Flavian tarinalle heti kun mahdollista. Valitettavasti tämä toinen kirja ei ollut aivan niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta luettava kuitenkin. Uskoni tätä sarjaa kohtaan on niin kova, etten tästä lannistua vaan luen jatkotkin heti kun mahdollista.

Joskus kirjojen toiset osat ovat aivan erilaisia kuin ensimmäiset. En tiedä panostetaanko ensimmäisiin osiin eri tavalla ja jatkot tehdään hieman vapaammin, vai onko vika lukijassa. Ehkä odotin jälleen samanlaista tutustumista kirjan maailmaan kuin ensimmäisessä osassa.

Flavia on edelleen oma näsäviisas ja fiksu itsensä, mutta tytön takaa paistaa liika yrittäminen. Flavia on välillä liian suloinen ja teennäisen oloinen, kun ensimmäisessä kirjassa Flavia vaikutti tytöltä, joka on persoonallinen ja sananvalmis. Flavia on mestari myrkkyjen kanssa, mutta valehteminenkin sujuu tytöltä kuin luonnostaan ja tytön hätävalheet ja "kuulustelutaktiikka" ovat kirjassa parasta. Kirjaan tuodaan nyt selvemmin esille de Lucejen katoava varakkuus ja tulevaisuus ei ainakaan Flavian isän osalta ole niin valoisa kuin aikaisemmin.

Jatkossa on mukava nähdä, onko Flavian isosiskon romantiikkakuviot miten suuressa osassa, sillä aineksia siihen sekoitellaan jo. Flavia itse on herttaisen tietämätön moisista jutuista ja hyvä niin. Nykyaikana lapset aikuistuvat liian varhain, joten annetaan kirjan päähenkilön olla vielä (suurimmaksi osaksi) lapsi.

Tämän kakkososan kannet ovat mielenkiintoisemmat ja houkuttelevammat kuin ykkösosan, pidän varsinkin tuosta luurankohahmosta, mutta myös yllättävän piristävästä väristä.

"Taika murtui samantien. Se oli kuin Laurence Olivier olisi kiljaissut "Vuh! Vuh! Testaan ääntä..yksi...kaksi..kolme", kesken "Ollako vai eikö olla"-monologin."

s. 35

Kuolema ei ole lasten leikkiä

The Weed That Strings the Hangman's Bag

Kirjailija: Alan Bradley

Suomennos: Laura Beck

Kustantaja: Bazar 2014

389 sivua

-oma-

Aloitin: 24.2.2016

Luettu: 8.3.2016