Veronica Roth: Outolintu

En paljon seuraile valtavirtabuumeja, mutta jopa minä tiedän Outolintu-sarjan olevan (tai olleen, trendit vaihtuu niin nopeasti...) nuorten suosiossa. Se, mistä valtavirta pitää, ei ole koskaan ollut minun juttuni. Joten päätin pysytellä erossa tästä kirjasarjasta, kunnes erään kerran kirjakaupassa satuin lukemaan takakannen ja kirja olikin mielenkiintoisempi kuin odotin. Joten varautuneena päätin antaa ainakin ensimmäiselle osalle mahdollisuuden.

16-vuotiaan Trisin on tehtävä koko elämänsä muuttava valinta. Hylätäkö perheensä ja tuttu Vaatimattomien yhteisö seuraamalla sydäntään? Miten hän selviäisi Uskaliaiden vauhdikkaassa ryhmässä?

 Kirjan maailma on toki mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen, mutta oikeassa elämässä ei tuollaiset ryhmäjaot toimisi hetkeäkään. Kukaan ei ole niin mustavalkoisesti yhteen ryhmään kuuluva, vaan jokaisessa on useampia puolia.

Kirja oli parempi kuin odotin, mutta parempiakin on tullut luettua. Esimerkiksi Nälkäpeli oli minulle alussa samanlainen "en koskaan"-juttu kuin tämäkin, mutta Nälkäpeli voitti minut puolellensa, Outolintu ei. Tarina oli niin hyvä, ettei sitä voinut jättää kesken, muttei niin erikoinen, että haluaisi lukea jatkoa.

Alku kirjassa oli hyvä ja mukava luettava, mutta heti kun toiminta alkoi, teksti alkoi olla sekavaa ja kiireistä. Tekstissä oli paljon epäselvyyksiä, ihmiset siirtyilivät itsestään sopiviin paikkoihin ilman että lukijalle mainittiin mitään. Simulaatiokohtaukset olivat pahimpia; aina ei tiennyt milloin simulaatio alkoi ja loppui. Yksityiskohtia toistettiin kyllästymiseen asti, joskus jopa samalla sivulla kerrottiin uudelleen sama asia.

Simulaatiokohtaukset olivat muutenkin tylsiä ja typeriä. Pelot olivat liian ilmiselviä ja hieman lapsellisia sovitettuna kirjan tunnelmaan ja maailmaan. Kirjan romantiikka taas oli ihmeekseni ihan ok luettavaa, ei liian imelää tai kiusallisen noloa.

Kirjassa oli muutama ovela kommervenkki, mutta suurimmaksi osaksi käänteet saattoi arvata etukäteen. Kirjan niin sanotut pahikset eivät tuntuneet miltään, olisi ollut aivan sama kuka kirjassa on paha ja kuka ei.

Uskaliaat olivat ärsyttäviä, mutta voin kuvitella miten kyseinen ryhmä vetoaa kirjan kohderyhmään. Kukapa teini ei haluaisi olla oman tiensä kulkija ilman sääntöjä? Näin tylsän aikuisen näkökulmasta Uskaliaat olivat joukko uhmakkaita isoja lapsia. Kirja on varmasti ihan hyvää luettavaa nuorille aikuisille, kovin nuorille tämä saattaa olla tosin melko raaka. Toisaalta nykynuoret ja -lapset näkevät tv:ssä ja netissä päivittäin pahempaa, joten annan kukkahattuni pysyä naulakossa.

Jatkoa en todennäköisesti tule lukemaan, tämä riitti mainiosti. Kirja ei missään nimessä ole huono, olen kai vain liian vanha tälläiseen. Onhan se mukavaa, kun muutaman vuoden välein ilmaantuu kirjoja, jotka saavat nuoret lukemaan. Lukutaito on pian katoava taito, joten vaalitaan sitä kaikilla tavoin.

Outolintu

Divergent

Kirjailija: Veronica Roth

Suomennos: Outi Järvinen

Kustantaja: Otava 2014

363 sivua

-oma-

Aloitin: 5.4.2015

Luettu: 7.4.2015

Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Kaksitoistavuotias Syyskuu elää Omahassa tavallista elämää, kunnes hänen isänsä lähtee sotaan ja äitinsä töihin. Syyskuu kohtaa vihreä takkisen herrasmiehen, Vihreän tuulen, joka kutsuu Syyskuun Satumaahan. Satumaa tarvitsee Syyskuun apua ja pian tyttö on keskellä mitä ihmeellisintä maailmaa, jota hallitsee melkein Syyskuun ikäinen Markiisitar. Vain Syyskuu voi auttaa Markiisitarta saamaan lumotun talismaanin, muuten ilkeä hallitsijatar aikoo tehdä Satumaasta erittäin ikävän paikan asua.

Pitkän nimen taakse kätkeytyy todella mukava ja kerrassaan ihana kokonaisuus, joka on varmaan Liisa Ihmemaassa-teoksen serkku tai lapsenlapsi. Tätä kirjaa ei voi lukea otsa rypyssä.

Menee pitkään ennen kuin nimen tausta selviää lukijalle, mutta sitä ennen ehditään ihmetellä vaikka mitä muuta Satumaan syövereissä. Kirjassa on vaikka mitä ja paljon pieniä yksityiskohtia, mutta vaikka kokonaisuus onkin todella ihana ja rakastin lukea tätä kirjaa, niin ehkä tarinaan on tungettu myös liikaakin kaikkea ja tarina tuntuu ylipitkältä. Varsinkin pieni lisätarina avaimen matkasta Syyskuun perässä tuntui vain turhalta täytteeltä, mutta lopulta sillekin löytyi selityksensä pääjuonen kannalta. Lisäksi monia kummallisuuksia ei sen enempää selitelty, mikä hallitsee sellaista lukijaa kuin minä, jolle mikään kirjassa ei voi vain olla. On oltava jokin syy. Mutta ne asiat, mitkä seliteltiin, oli kekseliäitä ja saivat Satumaan tuntumaan maagisemmalta.

Kirjan alussa on mukava henkilölistaus, jossa kerrotaan tärkeimmistä päähenkilöistä hieman tietoja. Tämä listaus oli kätevä ja hyödyllinen, sillä kirjassa on niin paljon kaikkea, että suurin osa henkilöistä tuntui unohtuvan helposti mielestä. Vaikka Syyskuu oli kekseliäs ja herttainen päähenkilö, niin itse pidin eniten louhikäärmeestä.

Kirjan loppu oli todella kiva ja nerokas. Loppu pelastikin kirjan puolen välin hieman jumahtaneen ja lässähtäneen tunnelman ja lopun luettuani en enää edes muistanut, miksi olin hetken miettinyt jättäväni kirjan kesken. Kovin toiminnallinen kirja tämä ei ole, vaan kaikki tapahtuu ja kerrotaan suht rauhallisesti.

Kannet ovat kivat, satukirjamaiset. Kirjassa on lukujen alussa pientä kuvitusta kuhunkin lukuun sopivalla kuvalla ja nämä kuvituskuvat olivat todella hauskat ja kirjaan sopivat.

Mukavalle kirjalle on tullut suomennettuna jatkoakin, Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Jatko-osassa taitaa selvitä muutamia mieltäni kaihertamaan jääneitä asioita, joten jatko on ehdottomasti lukulistalla.

Tyttö, joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

 The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making

Kirjailija: Catherynne M. Valente

Suomennos: Sarianna Silvonen

Kustantaja: Gummerus 2013

339 sivua

-oma-

Aloitin: 2.4.2015

Luettu: 4.4.2015

Sari Peltoniemi: Hämärän renki

Tämä on niitä kirjoja, jotka hankkii omaksi halvan hinnan takia, kun takakansi lupaa edes jotain etäisesti mielenkiintoista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kirjailijan Suomu-kirjasta tuttuun maailmaan. En ole kirjaa lukenut, mutta uskoin selviäväni ilmankin.

Valeri ja Kaarina ovat lähteneet Karjalaan Valerien suvun juurille, missä he voivat selvittää Valerin hämärän ongelman. Mukaan matkalle eksyy Frans Ritari ja Jesse, joka kertoo tulleensa toisesta maailmasta ja jonka leikki on muuttunut todeksi. Kaarina on nähnyt unessaan Vienanmeren rannalla sijaitsevan Jatulintarhan, jossa asuu salaperäisiä liskoja. Onko liskoilla halua auttaa Valeria vai tuhota hänet?

Jos juoni kuvaus meni täysin yli hilseen, niin en ihmettele. Kirjasta on vaikea nyhtää mitään selvää selitystä. Omituinen ja kummallinen ovat liian mairittelevia sanoja tämän kirjan kohdalla. Kirja on suoraan sanottuna typerä ja tylsä.

Koko kirja on sekava kimppu sanoja, joita on väännelty olevinaan erittäin mystiseen ja upeaan muotoon. Mitään ei selitellä, ei tietenkään. Kun kirjoitetaan tarpeeksi hämärästi, niin nuorille sopiva fantasiakirja on valmis. Kirjan perimmäinen ajatus ja tarkoitus jäi selviämättä, kaikki oleellinen hautautui sanahelinän sekaan.

Kirjan maailmaan on vaikea päästä mukaan, tosin en tiedä olisiko Suomu-kirjan lukemisesta apua. Tämä kirjan pohjalta en aio koskea Suomuun pitkällä tikullakaan, niin ärsyttävä lukukokemus tämä oli. Voisin jatkaa kirjan haukkumista loputtomiin, mutta taidan mainita enää muutaman jutun.

Kirjan pääparin "rakkaustarina" oli sekin aika mitään sanomatonta luettavaa. Kaarina ja Valeri voisivat olla pelkät tuttavat toisilleen, sillä niin ontto oli kemia parin välillä. Oletettavasti rakkaustarinaksi voidaan sanoa toisen tuijottelu, muutama suudelma ja lupaukset olla toisen kanssa. Mutta vaikka kirjassa olisi kuvattu muutamakin rakkauden osoitus, niin tunne pitää löytyä sanojen takaa. Kirjassa oli saman verran tunteita kuin tietosanakirjassa.

Kannet kirjassa on rumat. Niitä ei voi muulla sanalla kuvata.

Ainoa hyvä puoli kirjassa löytyi henkilöpuolelta. Jesse oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus, tosin jäi melkein yhtä ontoksi kuin kaikki muutkin kirjan henkilöt. Lisäksi kirja on ihan nopea lukea läpi, kun ei jää turhia ihmettelemään.

Hämärän renki

Kirjailija: Sari Peltoniemi

Kustantaja: Tammi 2009

218 sivua

-oma-

Aloitin ja luettu: 2.4.2015