Blogiarkisto

lauantai 20. elokuuta 2016

Kris Keränen: Ahistunu pupu: Elämältä piilopaikan sain

Ahistunu pupu pomppi minua ensin vastaan kirjakaupassa, mutta jätin sen ostamatta. Seuraavan kerran tapasin pupun kirjastossa ja päätin tutustua pupuun paremmin. Mutta mitään tutustumista ei tarvittu; minä itse olin ahistunu pupu!

Kirjassa seurataan pupua, joka on ahdistunut ja murehtii milloin mitäkin. Jaksaminen on pohjalukemissa, nukuttaisi koko ajan ja tilin saldo on pyöreä nolla. Muut patistaa tekemään ja itse tekevät, mutta pupu vain ihmettelee. Maailma on pelottava paikka täynnä ovikellon ja puhelimen soimisia.

On pelottavaa havaita, miten ajatukset ja tunteet, joita ei usko muilla olevan, pompahtaa silmille sarjakuvassa. Siis joku muukin ajattelee näin, tai ainakin ajattelee jonkun ajattelevan. En siis ole niin yksin tässä maailmassa, kuin luulin olevani!

Vaikka aihe kuulostaakin aika ankealta ja pupu säälittävältä reppanalta, niin juuri se, että tietää muidenkin tuntevan ja ajattelevan samalla tavalla, tekee aiheesta hauskaa. Vertaistukea huumorin avulla, voiko muuta enää pyytää?  Kun elämä painaa, ahistunut pupu auttaa.

Turhauttaa, kun en osaa sanoin kuvata, miten paljon pidin tästä kirjasta, mutta yksi asia on varma; pitää palata sinne kirjakauppaan ja ostaa kirja omaksi. Ja antaa pupulle hali.

Kustantaja: Arktinen Banaani 2016
64 sivua
 
-kirjastosta-

1 kommentti:

  1. Oon täältä internetin ihmeellisestä maailmasta lukenu pupua ja edellisen postauksen Mattia. Nää on kyllä hyviä sarjakuvia!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.