Noria on teemestarin tytär ja siis tuleva teemestari. Hänen isänsä paljastaa hänelle tarkoin varjellun salaisuuden, jonka paljastuminen tietäisi pahaa. Aikana, jolloin veden kätkeminen on rikoksista pahin, armeijan mielenkiinto siirtyy väistämättä teemestarin taloon ja raikkaan teeveden salaisuuteen...
Sain tämän kirjan joululahjaksi siskoltani ja vielä toivomillani kansilla (en voi sietää sitä karmivaa naikkoskantta...). Kannet on yksinkertaiset ja ehkä hieman tylsät, mutta ympyrä kannessa tuo mieleen teekupista pöytään jääneen tahran.
Kirjassa on paljon samaa kuin kirjailijan Kudottujen kujien kaupunki-teoksessa. Kieli on kaunista ja runollista, kuvailu maalailevaa ja tyylikästä. Itäranta todella hallitsee jonkinlaisen maagisen, taianomaisen kirjoitustyylin, joka luo kirjoihin ihan oman tunnelmansa. Valitettavasti kummassakin kirjassa on ihan liikaa angstia ja epätoivoa, tässä vielä enemmän kuin toisessa.
Jatkuva alakulo painaa koko kirjan ajan kaiken siinä kerrotun päälle. Hetkelliset iloiset ja onnelliset kohtaukset eivät tunnut miltään, kun kohta synkistellään taas. Tiedän, ettei elämä oikeastikaan ole yhtä tanssia ja laulua ja hattaraa, mutta jokin aito, oikeasti onnellinen hetki olisi muuttanut ahdistavan tekstin toiveekkaaksi. Kirja saa olla surullinen ja vakava, mutta Noria on oikeasti kuin Nalle Puhin Ihaa. Tytöllä ei ole edes mitään ihastusta yms. vastaavaa, joka toisi jonkinlaista valoa elämään. Yleensä en kaipaa kirjoihin romantiikkaa, mutta tässä kirjassa se olisi ollut enemmän kuin tervetullutta. Ihan jo oman lukukokemukseni takia. Angsti sai lukuintoni laskemaan ja pian toivoin kirjan vain loppuvan, että voisin lukea jotain muuta.
Noria päähenkilönä oli oikea pallo jalassa, mutta onneksi muut kirjan henkilöt tuntuivat mukavammilta. Henkilöitä oli paljon ja melkein jokainen tuntui enemmän oikealta ihmiselta kuin robottimainen Noria. Kuvailun puuttuessa luulin Sanjaa pitkään pojaksi ja kun asian oikea laita minulle selvisi, tunsin oloni tyhmäksi, vaikka pelkästä nimestä ei voi tässä kirjassa toisen sukupuolta määrittää. Kumpikaan päähenkilöistä ei ollut oikein mieleeni.
Kirjassa oli hienoa kritiikkiä meidän yhteiskuntaamme ja nykymenoa vastaan. Maailma on väistämättömästi ajautumassa siihen, että pian meillä ei ole enää juomakelpoista vettä ja meistä jää tuleville sukupolville kasa muovia ja muuta roinaa. Itse tosin uskon siihen, että ihmiskunta ehtii tuhoutua tai tuhota itsensä ennen kuin maailma on tuolla tolalla.
Vaikka tarina oli hyvin kerrottu ja punottu, niin silti sitä vaivasi pieni ennalta-arvattavuus. Jos koko kirja on pelkkää epäonnistumista ja lannistava, niin voiko muka mikään onnistua niinkuin suunnitellaan?
Kudottujen kujien kaupunki vie mielestäni voiton paremman kirjan tittelistä, vaikka kumpikaan ei ollut ihan niin hyviä kuin olin kuvitellut.
Pidin silmäni auki minkä tahansa keräilemisen arvoisen varalta, mutta ohitin vain mielenkiinnottomia esineitä; murenevia, likaisenvalkoisia muovilevyjä, epämukavan näköisiä kenkiä, joiden korkeat korot olivat katkeilleet, haaltuneen nuken pään.
s. 28
Teemestarin kirja
Kirjailija: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos 2012
266 sivua
-oma-
Aloiti: 10.1.2016
Luettu: 13.1.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.