Ronille soitetaan päiväkodista ja käsketään tulemaan käymään. Päiväkodilla miehelle kerrotaan hänen tyttärensä Siljan osoittaneen nukkea ja nukke oli noussut ilmaan. Pian Roni huomaa, että häntä ja Siljaa seurataan...
Puutikas 2001
Ronin äiti Sanna yrittää tavoittaa poikaystäväänsä Jacoa. Jacon puhelin löytyy läheisen oikopolun varrelta. Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja valkoisesta Opel Vectrasta...
Rauma 1957
Matilda kiinnittää asuntolan kattoon julisteen tähtitaivaasta palatakseen erääseen talviyöhön, jolloin mitattiin ennätyspakkaset. Hevonen paleltui kuoliaaksi, mies syttyi palamaan ja syntyi tyttö, joka muutti kolmen suvun elämän...
Jo kirjan esittelyä lukiessani minulle tuli tunne, ettei tämä voi toimia. Yksityiskohtia on liian paljon ja kokonaisuus voi helposti olla yhtä sekametelisoppaa. Alku oli lupaava, mutta pikkuhiljaa, mitä kauemmaksi ajassa siirryttiin taaksepäin, sitä enemmän alkoi tarina hiipua ja hiipua. Jäljelle jäi vain käsittämätön sotku vuosia, yksityiskohtia, nimiä, tapahtumia...
Odotin kirjan olevan sekoitus maagista realismia, ehkä mukana kevyttä kauhua ja tottakai suomalainen mollisävelmä. Masennusta ja synkkyyttä kirjassa oli runsaasti, kauhua ei nimeksikään ja maaginen realismi katosi pikku hiljaa pois. Loppujen lopuksi en enää tiennyt, mitä kirjalla haluttiin sanoa ja ärsyyntyneenä loppukin meni ihan ohi. Jälleen yksi synkkä suomalainen sukutarina, jossa kukaan ei ole koskaan oikeasti onnellinen.
Henkilöitä kirjassa oli ihan liikaa. Lisäksi kun suurimmalla osalla oli tavalliset supisuomalaiset nimet, niin penttien ja petrien muistaminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Lisäksi teksti oli itseään toistavaa; joka välissä nukahdettiin, maattiin maassa ja nojailtiin ovenkarmeihin. Kokonaisuus tuntui lässähtävän kokoon kuin korttitalo. Mitään ei selvinnyt ja kaikki tuntui jäävän kesken.
Nimen hallava hevonenkin oli vain käsittämätön lisä koko sotkuun ja en tiedä pitikö kopukan olla jotenkin erikoinen ja pelottava.
Käsittämätön ja oikeasti omituinen ovat parhaat sanat kuvaamaan tätä lukukokemusta. Eikä missään hyvässä mielessä. Jotenkin aloin tuntea itseni taas hyvin tyhmäksi, kun kirja ei vain avautunut, jos siis mikään avautuminen oli edes mahdollista. Ehkä ainoa asia, joka sai jatkaamaan kirjan lukemista, oli toive siitä, että jotakin selviää tai selitetään. Lopussa olo tuntui huijatulta; tänne asti kahlasin ja ei mitään?!
Terävä pistos iski silmien väliin syvälle. Aina siinä samalla portaalla. Väittävät ettei kummituksia ole, mutta siinä kuolemansa kohdalla Heikki minuun aina tarttui, ja kokemuksesta tiesin, että jos siitä pääsin yli, olo helpottui.
s. 180
Talven hallava hevonen
Kirjailija: Tuomo Jäntti
Kustantaja: Gummerus 2015
250 sivua
-kirjastosta-
Aloitin: 21.10.2015
Luettu: 22.10.2015
Hyvin pitkälti samoissa tunnelmissa minäkin tätä luin. Ei avautunut ei.
VastaaPoista