Blogiarkisto

tiistai 3. marraskuuta 2015

Liebster Award

Kirjaston kummitus antoi blogilleni ihka ensimmäisen tunnustuksen eli monessa blogissa jo pyörineen Liebster Awardin. Kiitos kovasti Anulle palkinnosta!

Liebster Award - tunnustukseen liittyy myös haaste, jonka säännöt ovat:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Koska tämän on saanut jo niin moni, niin anna tätä kenellekään eteenpäin. Olisin keksinyt monta kivaa kysymystä, mutta ehkä teen niistä joskus oman haasteen. :)

Sitten vastaukset Anun laatimiin kysymyksiin;
1. Jos kirjoittaisit kirjan mahdollisimman erikoisella salanimellä, millainen se olisi?
- Lumi Sydäntalvi
2. Mikä on viimeisin kirja, joka on jäänyt sinulta kesken? Miksi?
- Tuija Lehtisen Morsiuskamari. Luin yhden luvun ja se riitti. Ehkä joskus, kun maailman kaikki muut kirjat on tuhoutuneet, voin yrittää lukea sen loppuun.
3. Luetko sarjakuvia?
- Aika harvoin tutustun uusiin sarjakuviin, mutta vanhoja, tuttuja ja hyviä luen uudelleen ja uudelleen.
4. Onko sinulla yleensä samaan aikaan monta kirjaa luettavana vai keskitytkö mieluummin vain yhteen kerrallaan?
- Yritän keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan, mutta joskus saattaa olla kaksikin jonossa, varsinkin jos toinen on tietokirja yms.
5. Oletko koskaan ostanut kirjaa omaksi vain sen takia, että pidit sen kansista? Entä oletko lainannut kirjaa kirjastosta samasta syystä?
- Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa-sarjan Rubiininpunaan tuli tutustuttua ihan vain kansien takia. Lopulta ostin koko trilogian itselleni kauniiden kansien lumoissa. Chris Riddellin Ada Gootti ja hiiren haamu hurmasi kansillaan kirjastossa.
6. Kerro missä kirjassa/kirjoissa on mielestäsi parhaat/kauneimmat/onnistuneimmat kannet. Entä huonoimmat?
- Kauneimmat mainitsin jo edellisessä kysymyksessä. Epäonnistuneimmat, mitkä tulee nopeasti mieleen on mielestäni Sari Peltoniemen Hämärän renki-kirjassa ja Kaj Korkea-ahon Pahan kirjan kansi oli aika mitään sanomaton.
7. Oletko lukenut jonkin sellaisen kirjan, jota et haluaisi myöntää lukeneesi?
- Olen. ;) 
8. Oletko koskaan osallistunut lukupiiriin? 
- En.
9. Millaisesta päähenkilöstä et kirjoissa pidä? Kerro jokin esimerkki.
- Henkilöistä, jotka ovat niin tavallisia, että ovat jo ärsyttäviä. Lisäksi naispäähenkilöiden avuttomuus, mutta myös liika toiminallisuus ja rohkeus eivät kolahda. Lisäksi hahmot, jotka laukovat vitsejä joka lauseessa, ovat rasittavia. Kaikkein eniten pidän sopivasti tavallisista, inhimillisistä hahmoista, jotka osaavat toimia, mutta tekevät virheitä ja pelkäävät.
10. Luetko koskaan kirjoja ääneen? Esimerkiksi itseksesi tai vaikka lapsille.
- Luen mielelläni ääneen ihan mitä tahansa ja mielelläni lukisin kenelle tahansa, mutta tällä hetkellä luen eniten ääneen kummitytölle. 
11. Mistä kirjasta tekisit elokuvan? Jos kirjasta on jo tehty elokuvasovitus, tekisitkö itse erilaisen?
- Suhtaudun hieman nihkeästi kirjoista tehtyihin elokuviin. Where's Waldo-elokuva saattaisi olla mielenkiintoista katsottavaa, mutta Sofi Oksasen Norma saattaisi olla tällä hetkellä elokuvaprojektihaaveeni.

1 kommentti:

  1. Jos joskus tehdään Where's Waldo - leffa, minä haluan ehdottomasti nähdä sen!

    Hyviä vastauksia, näitä oli mukava lueskella :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.