Astrid Lindgren: Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut

Sano "hep", jos jokin seuraavista on sinulle tuttu; Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Melukylän lapset ja Ronja, ryövärintytär? Veikkaan, että jokainen on joskus ainakin kuullut Astrid Lindgrenin satuhahmoista, jotka tässä satukirjassa esiintyy. Itselleni tuttuja on ennestään kaikki muut paitsi Melukylän lapset, joiden elämään pääsin nyt vihdoin tutustumaan.

Päätin tutustua Lindgrenin satuihin nyt uudelleen aikuisena, sillä lupasin itselleni lukevani enemmän maailman kirjallisuuden klassikoita. Aluksi minun piti lukea vain Ronja, ryövärintytär, mutta lopulta päätin lukea koko kirjan. Klassiset ja nostalgiset kuvat, joita pienenä tapitin ihmeissäni kuunnellessani ääneen luettuja satuja, houkuttelivat tekstien pariin. Kuvista ei taika ollut kadonnut, mutta tarinat olivat ehkä hitusen laimeamman oloisia kuin muistinkaan. Silti nämä ovat upeita tarinoita, joita pitää vaalia niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa. Ajattelin lukea näitä kummitytölleni heti kun mahdollista, uskon hänen pitävän kirjasta.

Peppi Pitkätossu on aina ollut suosikkini. Vasta nyt tajuan, miten kapinallinen Peppi onkaan ja varmaan siksi värikkäin tämän satukirjan hahmovalikoimasta. Pepissä tekstikin on lennokasta ja hassua, kun taas Ronja, ryövärintyttäressä pohjavire on hieman vakavampi. Muut Lindgrenin hahmot on ihan nössöjä Peppiin verrattuna. Uskon, että Peppi olisi yhtä itsevarma ja kekseliäs ilman voimiaankin, eli ihan tavallisena ihmisenä. Hauska ja varteenotettava roolimalli kenelle tahansa. Itsekin haluaisin asua Huvikummussa, omistaa hevosen ja olla henkisesti yhtä vahva kuin Peppi. Nuuskija jo olenkin ja suosittelen kaikille kyseistä harrastusta.

Lindgrenin sadut eivät ole liian lapsellisia tai lasta aliarvioivia, vaan mukavaa viihdettä. Suurin osa tarinoista on pelkkiä tarinoita ja kuvauksia tapahtumista, ilman suurempaa opetusta tai sanomaa, mikä ei tosin tee tarinoista tylsiä ja turhia, vaan sopivaa luettavaa kaikille, jotka haluavat ottaa rennosti ja lukea jotain oikeasti kivaa ja kevyttä.

Kirjalle on tullut myös jatko-osa, jossa tutustutaan mm. Katto Kassiseen ja Saariston lapsiin. Kakkoskirjan sadut ovat minulle kaikki hieman vieraita, joten kirja on pakko lukea joskus tulevaisuudessa.

Ei Eemeli häijy ollutkaan, ei toki. Hän piti kovasti sekä Iidasta että kissasta. Mutta pakkohan Iidaa oli vähän nipistää, sillä ei sisko olisi muuten antanut hänelle siirappivoileipäänsä. Ja kissaa Eemeli ajoi takaa kaikessa ystävyydessä, vain nähdäkseen voittaisiko sen juoksussa. Vaikka ei kissa sitä ymmärtänyt.

s. 93

Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut

Kirjailija: Astrid Lindgren

Kustantaja: WSOY 2002

346 sivua

-kirjastosta-

Aloitin: 1.10.2015

Luettu: 3.10.2015