Blogiarkisto

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Spencer Quinn: Häntäkarvan varassa - Nuuskijatutkimuksia 2

Yksityisetsivä Bernien työtoveri, koira Chet, ei ole uskoa harittavia korviaan, kun kuulee heidän seuraavan työtehtävänsä; heidän pitää toimia henkivartijoina koiranäyttelyyn osallistuvalle Prinsessa-koiralle! Kun Prinsessa ja hänen omistajansa kreivitär Adeline Borghese kaapataan ja vielä Bernien tyttöystävä Susiekin katoaa tapauksen myötä, joutuu Chet ja Bernie tekemään kaikkensa selvittääkseen jutun.

Koko kirja on kirjoitettu koiran, eli Chetin, näkökulmasta ja kertomana. Tavallaan oikein viehättävä ja hassu ajatus, mutta toteutus ei ole kovin onnistunut. Chet on toki suloinen koiramaisine ajatuksineen ja aivoituksineen, mutta valitettavasti juonen seuraaminen koiran ajatuksenvirtaa pitkin on aika hankalaa. Varsinkin, kun Bernie ja Chet joutuvat eroon toisistaan. Silloin tekstin seuraaminen oli erittäin hankalaa ja kirjan loppupuolella tapahtui turhaa toistoa, kun Chetin selville saamat asiat selvisivät pikkuhiljaa Berniellekin. Kirja olisi ollut huomattavasti helpompi luettava, jos muutamissa kohdissa kertojana olisi toiminut Bernie. Chetin ajatukset tuntuivat alkavan poukkoilla aina, kun jotain jännittävää tapahtui ja pääasiat tuntuivat hautautuvan jonnekin.

Parasta kirjassa on kuitenkin koiramainen näkökulma ihmisten maailmaan ja Chetin ajatukset. Uskon, että juuri samalla tavalla asioita kommentoisi melkein mikä tahansa eläin, sillä me ihmiset olemme todella kummallisia olemattoman hajuaistimme ja omituisten vempeleidemme takia. Chet myös huolehtii Berniestä melkein liikuttavalla tavalla ja tietää, ettei isännän kannattaisi kaivaa humalaisena shekkivihkoa taskusta.

Valitettavasti koiran kuvailemana melkein kaikki kirjan henkilöt olivat melkein samanlaisia ja sivuhenkilöt jäivät hyvin etäisiksi.

Lopussa kaikki tuntui ratkeavan liian helposti, jos unohdetaan kertojan puutteet ja toisinnot. Loppuratkaisu oli helposti arvattavissa, joten mitään suurempaa mysteeriä ei tapauksessa ollut.
En sanoisi tätä dekkariksi ja koira kertojana voi antaa aika lapsellisen kuvan kirjasta, mutta ihan aikuisten teoksesta on kyse.

Kansi on aika tylsä ja epäselvä. Menevämpi kuva kannessa antaisi potkua kirjalle, toisaalta toiminallinen kuva, jossa koira juoksentelee kieli suusta roikkuen, saattaisi olla liian tavanomainen. Pelkkä koiran tassunjälki (hiekassa yms.) olisi yksinkertainen, hillitty ja toimiva.

Tämä on Nuuskijatutkimukset-sarjan toinen osa ja voisin ihan hyvin lukea myös ensimmäisen osan. Kirja ei ollut huono, ehkä hieman tylsä, mutta sen paikkasi jo kehumani Chetin tarinointi.

Silmäluomeni alkoivat painaa. Niin käy kerran tai pari päivässä, tai ehkä useamminkin. Tunne on kerrassaan herkullinen. Sitä on vaikea kuvailla, mutta se tarkoittaa joka tapauksessa, että torkut ovat tulossa. Torkkuminen on vähän kuin nukkumista. Siinä on kai jokin ero, mutta mikä? No, sanotaan vaikka, että pidän kovasti kummastakin.
s. 44-45

Häntäkarvan varassa
Thereby Hangs a Tail
Kirjailija: Spencer Quinn
Suomennos: Aila Herronen
Kustantaja: WSOY 2012
363 sivua

-oma-
Aloitin: 30.9.2015
Luettu: 2.10.2015

2 kommenttia:

  1. Blogissani on sinulle tunnustus! :)
    http://kirjastonkummitus.blogspot.fi/2015/10/2-x-liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! Vastailen noihin heti kun ehdin!

      Poista

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.