Merja Jalo x 5

Merja Jalon kirjoihin jaksan aina palata, vaikka valitettavan usein kirjat ovat itseään toistavia ja yksinkertaisia. Mutta kevyenä lukupalana näitä menee useampi muutamassa päivässä vaikka kaikki muu kiinnostus lukemiseen olisi kadonnut.

Olen itseasiassa hieman aloittanut keräilemään Merja Jalon vanhempia kirjoja sarjoista Nea, Nummelan Ponitalli ja Haavikko. Niitä löytyy jonkin verran kirpputoreilta parin euron hintaan.

Syntynyt ravuriksi (Haavikko-sarja #2)

Jaana Waldénin valmentama Pauke-ori on pettänyt kaikki toiveet ja orin tulevaisuus Haavikon ravitallilla on vaakalaudalla. Mutta Jaana ei aio luovuttaa rakastamansa hevosen suhteen!

Haavikko-sarja on aina minusta tuntunut vähän vanhempien hevoshullujen sarjalta, ehkä syynä on miesvaltainen ravimaailma. En pitänyt näistä kirjoista heppatyttönä, mutta nyt näissä on jotakin, mitä ei muissa lukemissani Jalon sarjoissa ole. Pidin todella kirjan kuvaamasta ravimiljööstä, jossa hevosten ja omistajien välinen kilpa toisiaan vastaan on armotonta. Vain voittajilla on väliä, häviäjät ovat turhia rahareikiä. Myös Jaanan sisukkuus oli ihailtavaa. Koska kirja on painettu ensikerran jo 1980-luvulla, on kirjassa omat nostalgiasäväyksensä. 

Nea ja tulinen tamma (Nea-sarja #13)

 Nea on ikionnellinen päästyään Jonin valmennusrenkaaseen. Ryhmässä ratsastaa myös Jere Harjanne, jota Nea ei voi sietää. Onneksi ryhmässä on myös Mikaela Rissanen, joten Nealla on ainakin yksi ystävä tallilla. Kun Mikaelan hevonen loukkaantuu ennen tärkeää valmennusleiriä on Nean pakko löytää Mikaellalle uusi hevonen...

Tämän kirjan olen lukenut varmasti sata kertaa, sillä sain sen eräässä kilpailussa palkintona nuorempana. Valitettavasti tämä kirja ei ole nostalgia-arvoltaan kovinkaan kummoinen ja juonikin hieman ontuu. Kansikuva pilasi jo aikoinaan mielikuvani Neasta ja Mikaelasta. En pidä kannesta vieläkään yhtään. Plussaa kirjassa on se, että Nealla on viimeinkin onnea ja ystäviä, joten kirja ei ole samanlaista kurjuutta kuin sarjan alkupuolen kirjat.

Seikkailu Ponisaarella (Nummelan ponitalli #8)

Ponitallilaiset lähtevät viettämään kesää Ponisaarelle, Ahvenanmaalle. Kikan lomailu ei ala hyvin, kun hänen Husaari-hevosensa käyttäytyy oudosti ja heittää emäntänsä selästään. Kikka on varma, ettei Husaarin asiat ole kunnossa...

Sillä välin Päkän upouusi kamera saa epämieluista huomiota, kun joku selvästi on kiinnostunut Päkän ottamista kuvista.

Nummelan ponitalli-kirjat on kyllä täydellistä kesälukemista. Kirjoissa on hyvin usein kesä, eikä päähenkilöt vanhene siitä huolimatta ollenkaan. Ponitalli-kirjoissa riittää vauhtia ja kommelluksia, tosin vitsit ovat välillä aika väkinäisen oloisia. Plussaa kauniista kansitaiteesta, rakastan näitä vanhoja piirrettyjä kansikuvituksia.

Kuutamoratsastus (Nummelan ponitalli #25)

Stefan näkee isänsä ja salaperäisen miehen tapaavan. Pian selviää, että vanha testamentti kätkee sisälleen tiedon sukuaarteesta..

Perinteistä ponitallin salapoliisiointia. Tässä kirjassa hevoset ovat vielä enemmän pelkkää rekvisiittaa, kuin muissa Nummela-kirjoissa. Valitettavasti hyvästä ideasta ja esittelystä huolimatta aika mitäänsanomaton lukukokemus. Välillä tulee miettineeksi millaisia kirjoja nämä olisivat aikuiselle kirjoitettuna...

  

Tihutöitä tallilla (Nummelan ponitalli #53)

Kikka saa vedettäväkseen ponitallin alkeisleirin ja nuori nainen ei ole ollenkaan varma, miten selviää; leiriläiset ja ponit ovat villejä ja lisäksi tallilla tapahtuu kummia. Onneksi Repe on jäänyt auttamaan Kikkaa, mutta jotain outoa on oikeasti tekeillä. Kummitteleeko tallilla oikeasti vai haluaako joku sabotoida Kikan pitämää leiriä?

Söpö poni kannessa. Tämä kirja muistuttaa omasta mielestäni kovasti Nea-sarjan kirjaa Ponityttö ja kommellusten kurssi. Jokatapauksessa tämä oli paljon parempi versio melkein samasta aiheesta. Yllättävän mielenkiintoinen ja hyvin etenevä hevoskirja.

Luen näitä hevoskirjoja ihan omaksi ilokseni ja rennolla otteella. Nämä eivät ole mitään parasta kirjallisuutta, mutta itselleni nostalgia- ja tunnesyistä tärkeitä. Saatan kirjoittaa kirjoista karkeasti ja hieman ilkeästi, mutta en olekaan kirjojen kohdeikäryhmää. Arvioin tälläisiä hevoskirjoja eri tavalla kuin muita kirjoja. Kaiken tämän sepustuksen pääpointti on kai sanoa, että rakastan Merja Jalon ihania hevoskirjoja ja niitä tulee valitettavasti olemaan tässä blogissa vielä jatkossakin.