Blogiarkisto

perjantai 11. joulukuuta 2015

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Eletään 50-luvun loppupuolta ja erään töölöläisen kerrostalon pihoilla, vinteillä ja kellareissa leikkii kaksi tyttöä, joiden lempinimet ovat Eetu ja Aatu. Tytöt vakoilevat talon asukkaita, yrittävä jäljittää Namusetää ja uskovat selviytyvänsä mistä tahansa.

Eräs leikki muuttaa Eetun ja Aatun elämän lopullisesti. Muinaisnorjalainen mytologia johdattaa pihan lapset matkalle kellariin ja siellä he näkevät jotain, joka murskaa leikit ja lapsuuden.

Eetusta tulee Edda ja aikuisena hän alkaa selvittämään kotitalonsa mysteeriä...

Mielenkiintoinen ja kutkuttavan jännä esittely houkuttelivat minut tämän kirjan pariin. Vaikka pidin loppujen lopuksi kirjasta, niin silti jotakin jäi hampaankoloon.

Ensiksi kirja tuntui yksinkertaisesti vain ylipitkältä. Kerronta liikkuu kahdessa tasossa, Eetun ja aikuisen Eddan. Juttua riittää kummassakin tarinassa, mutta välillä aikuisen Eddan menoa on puuduttavaa seurata. Pidin enemmän menneestä ja kellarin mysteeristä kuin miehiä nielevän ja täydellisyyteen pyrkivän Eddan elämästä.

Miksi kaikkien kirjojen päähenkilöt ovat olleet lapsena mielikuvituksellisia, luovia ja erikoisia? Luoko se jotenkin hyvän pohjan aikuisuuden hulluudelle? Edda oli jopa hieman pelottava päähenkilö. Oliko Edda niin sekaisin, ettei edes kirjailija saanut täyttä selkoa hänestä? Mikään ei tunnu Eddan elämässä onnistuvan ja menneisyys traumoineen pitää naista vankinaan. Lisäksi kirjasta heräsi monia muitakin kysymyksiä, joihin lukija ei varmaan koskaan saa vastauksia. Kirjan loppua kohti mentäessä oli selvää, ettei kaikki tämä voi toimia ja lopulta pidin aika tylsästä ja yksinkertaisesta lopusta.

Tekstiä oli mukava lukea, mutta mitään koukuttumista ei tapahtunut. Ainoa asia, joka ajoi lukemaan eteenpäin, oli sama voima joka ajoi aikuista Eddaa eteenpäin; halu saada tietää lisää. Valitettavasti epäselvyys taisi jäädä päällimmäiseksi sekä minulle että Eddalle.

Plussaa kirjalle huolellisesta Eddan vaatteiden kuvailusta ja 50-luvun lopun elämän kuvaamisesta. Olen tosin saanut vanhemmiltani hieman erilaisen kuvan kyseisestä ajasta, mutta kaiketi elämä oli silloin erilaista Hesassa kuin täällä idässä.

Olimme kakaroita. Olimme viattomia. Siksi emme tienneet, että viattomuuden ytimessä on aina pimeys, jossa kasvaa se, joka kuljettaa eteenpäin meitä ja kertomustamme.
Sitten, kun oli jo liian myöhäistä, ymmärsin, ettemme olleet koskaan olleet viattomia.
s. 15

Edda
Kirjailija: Eeva-Kaarina Aronen
Kustantaja: Teos 2014
371 sivua

-kirjastosta-
Aloitin: 5.11.2015
Luettu: 7.11.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.