Blogiarkisto

perjantai 6. marraskuuta 2015

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Tänään julkistettiin kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ja kuinkas sattuikaan, että eilinen postaukseni käsitteli yhtä ehdokkaista, eli Selja Ahavan teosta Taivaalta tippuvat asiat. En ole lukenut muita ehdokkaita, mutta uskoisin kirjalla olevan mahdollisuudet voittoon. Mutta onhan jo pelkkä ehdokkuus jonkinlainen voitto, ei siihen kaikki yllä.

Se ei ole sattumaa, että postaan Nenäpäivänä Mikko Rimmisen kirjasta Nenäpäivä, joka muuten voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2010. Päätin postata kirjasta tänään, vaikka en Nenäpäivästä oikein välitäkään. En keräyksenä enkä kirjana.

Keski-ikäinen Irma on yksinäinen ja ihmisseuran kaipuussaan alkaa syystä tuntemattomasta soitella ihmisten ovikelloja ja esiintyä kyselytutkijana. Irma ehtii kysellä kysymyksiään ja tutustua ihmisiin hyvän aikaa, ennen kuin he alkavat epäillä kyselijän aitoutta. Irma on ehtinyt jo kiintyä haastateltaviinsa, joten kiinni jäämisen pelossakin hänen on päästävä tapaamaan heitä...

Tämän kirjan lukeminen tuntui ikuisuusprojektilta. Tuntui että kirjassa ei päässyt eteenpäin, samaa mustavalkoista tekstipötköä jatkui loputtomiin lukukaupalla. Alun mielenkiinto haihtui nopeasti, sillä vaikka alussa teksti tuntuikin kevyeltä ja hauskalta, juuri se keveys ja hauskuus alkoi lopulta tympiä niin paljon, että kirjaa luki eteenpäin enemmänkin pakosta kuin halusta. Loppujen lopuksi lukemiseen kului aikaa pari päivää, mutta aika tuntui paljon pidemmältä.

Päähenkilö Irma oli säälittävä ja myötähäpeää herättävä reppana, jonka edesottamukset olivat suurimmaksi osaksi surullisia eivätkä hauskoja. En ymmärrä, miten kukaan voisi pitää niin hermostunutta ja omituista naista jonakin kyselytutkijana. Irma oli sekava ja masentava tuttavuus, jonka olisi halunnut kaivella esille kirjan uumenista ja takoa naisen päähän jotain tolkkua ja itsevarmuutta. Lisäksi taustat Irman ongelmiin ja yksinäisyyteen pysyivät visusti jossakin harmaan sumun takana, jonne ei lukija päässyt.

En pidä itseäni kovinkaan fiksuna lukijana, en yleensä näe tarinan takana toista, syvempää tarinaa ja siksi välillä ärsyttää liian avoinaiset, vihjauksin kyllästetyt tarinat, joissa jätetään kaikki joko lukijan mielikuvituksen varaan tai lukijan on poimittava hienovaraiset vihjeet tekstistä ja yhdisteltävä ne selitykseksi. Minulta kaikki tuollainen menee täysin ohi, varsinkin jos luen tekstiä enää-niin-ja-niin-monta-sivua-jäljellä-asenteella. Jotenkin minulle jäi Nenäpäivästä tunne, että jotakin siinä oli piilossa, mutta minä tyhmä en sitä tajua. Siksi pidän kirjasta vielä vähemmän.

Toki kirjassa on hieno, mutta aika yksiuloitteinen kuvaus yksinäisyydestä. Kirjassa on myös elävää kieltä, tosin välillä kielikuvat alkoivat olla liian erikoisia. Joitakin keskusteluita oli kirjoitettu yhteen pötköön pelkillä pilkuilla erotettuna ja vaikka lukeminen ei ollut vaikeaa, niin silti mietti päässään, miksi; oliko syynä tilansäästäminen vai jonkinlainen yritys kuvata puhetta elävästi?

Koskettavinta kirjassa oli ne harvat hetket, kun ihmiset olivat toisilleen aitoja ja lähellä. Jos kaikki tässä maailmassa olisi kuin kirjan tuntemattomat teinit tai jokaisella Virtasella yksi Irma, niin maailma olisi paljon parempi paikka.

En ymmärrä, miksi tämä teos on voittanut Finlandia-palkinnon, mutta eihän näitä valintoja yleensäkään pieni ihminen ymmärrä.

Tuli nenäpäivä. Itse nenä oli yhä tulessa ja radiossa toitotettiin aamusta alkaen sitä julmetun nenäpäivää, sitä oli pärryytetty nyt sen verran että pakkohan siinä oli ymmärtää että jonkin lajin hyväntekeväisyydestä oli kysymys, en vain ymmärtänyt että millaisesta tarkkaan ottaen; mielelläänhän sitä olisi jotenkin osallistunut, mutta mistään ei käynyt ilmi että ketä tai mitä sillä kaikella nyt autettiin.
s. 174 

Nenäpäivä
Kirjailija: Mikko Rimminen
Kustantaja: Teos 2010
339 sivua 

-kirjastosta-
Aloitin: 2.11.2015
Luettu: 4.11.2015

1 kommentti:

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.