Blogiarkisto

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Satu Mattila-Laine: Parantola

15-vuotias Elisa on kiinnostunut vintagesta ja harrastaa intohimoisesti vintagevaatteita. Elisalla on salaisuus; hän sairastaa epilepsiaa. Erään kohtauksen jälkeen Elisa huomaa päätyneensä aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan.

Elisa saa ystävän eräästä parantolan potilaasta, Annasta ja Anna neuvoo Elisaa parantolan arjessa, johon kuuluu kotitöitä ja lypsämistä. Parantolan lääkärillä Gromanilla on kuitenkin jotain suunnitteilla Annan ja Elisan varalle. Jotain pahaenteistä...

Aloitin kirjan lukemisen hieman varautuneena, sillä en uskonut näin heppoisen nuorten kirjan toimivan omalla kohdallani. Vielä kun alussa oli kliseinen tämä-ei-liity-mitenkään-mihinkään-tyylinen esinäytös ja teinin rakkauskipuilua, niin olisin voinut jättää kirjan kesken jo parin luvun jälkeen. Jostakin syystä en niin tehnyt, ehkä kirja kuitenkin kaikesta huolimatta houkutteli liikaa. Ja onneksi en jättänyt kesken, sillä pidin kirjasta todella paljon!

Kirja olisi saanut olla hitusen pidempi, sillä nyt kaikki käsiteltiin hirveällä kiireellä ja olisin mieluusti lukenut Elisan selviytymisestä 1930-luvun arjessa enemmänkin. Toki pieni sivumäärä oli alunperin yksi syy, miksi kirjan halusin lukea, mutta kun tarinaan pääsi sisälle, ei olisi halunnut lopettaa.

Enempää asiaa tuntematta sanoisin, että taustat ja tiedot oli hallussa. Silmiini ei sattunut kuin yksi ainoa hieman ihmetystä herättävä asia, joka koski erästä valokuvaa, mutta annoin sen lopulta olla ja päätin nauttia kirjasta ilman tarvetta kääntää kaikkia kiviä. Vanhasta epilepsiaparantolasta oli mielenkiintoista lukea, samoin entisajan raskaasta arjesta, joka tulee aina kaikille aikamatkaajille yllätyksenä.

Alun esinäytös antoi liikaa viittauksia kirjan loppuratkaisuun ja kun kaikki osaset oli esitelty, ei ollut vaikea arvata miten kirja päättyy. Tunteita on välillä hankala kirjoittaa uskottavasti ja se oli yksi kirjan kompastuskivistä. Onneksi kirjassa ei ollut myöskään pelkäämääni siirappista teiniromantiikkaa, vaan romantiikka oli luonteva osa tekstiä ja omalla paikallaan, ilman vaaleanpunaista korostusta.

Kirjan "pahis", tohtori Groman, oli oikeasti puistattava ja pelottava tapaus. Miehen motiiveja ei selitelty syvemmin, mutta luulen ettei miehellä ollut vain ammatilliset ja kansanterveydelliset intohimot kyseessä. Pelottavalla äijällä on varmasti, valitettavasti, ollut useampikin saman mielinen virkaveli todellisuudessa...

Historiallisten kirjojen yksi heikkous on siinä, että ne saavat lukijan ajattelemaan, että onneksi nyt on toisenlaista ja hulluja nuo entiset ajatukset ja hoitomuodot, vaikka ihmiset ovat toimineet vain sen ajan käsitysten ja tutkimustietojen perusteella. Ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa kirjoitetaan kirja, jossa kauhistellaan 2010-luvun käsityksiä ja "tietoa"...

Keskityin Ahkeruus on ilomme-seinävaatteen alla pilkottavaan halkeamaan, joka paljasti harmaan rappauksen. Raaputin lohkeaman reunaa sormellani. Raps, siitä putosi palanen lattialle. Halusin raaputtaa seinään tytön menevän aukon ja kadota sinne. Toivotonta. Olin edelleen vuodessa 1934.
s. 78

Parantola
Kirjailija: Satu Mattila-Laine
Kustantaja: Karisto 2015
154 sivua

-kirjastosta-
Aloitin: 19.9.2015
Luettu: 20.9.2015

2 kommenttia:

  1. Monissa blogeissa tuntuu toistuvan se mielipide, että kirja on vähän liian lyhyt ja aiheen käsittely jää siksi vähän pintapuoliseksi. Silti minua on alkanut kiinnostaa tämä kirja. Nuortenkirjoja on mielenkiintoista lukea näin aikuisiällä. Silloin tulee pohtineeksi, olisiko itse 12-vuotiaana tykästynyt kyseiseen kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestäni on hieman vaikea sanoa, sillä 12-vuotiaana luin vain hevoskirjoja. :D Riitti kun kannessa oli hevonen, niin kirja oli heti mielenkiintoinen.

      Poista

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.