Blogiarkisto

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Olen laiminlyönyt blogia ja lukuharrastusta aivan liikaa nyt viime kuukausina. Syy on se, että oma kirjoitusintoni iski jälleen erittäin kiivaana ja kun itse kirjoitan tiiviisti, en halua lukea muiden tekstejä samaan aikaan. Se ei vain tunnut mukavalta ja pelkään ottavani liikaa vaikutteita toisten kirjoista omiin teksteihini, jos ne pyörivät samaan aikaan päässäni. Nyt kuitenkin tekisi mieli jälleen lukea jotain, kun kirjoittaminen takkuaa taas ja ehkä saan jotain eloa tähän blogiinkin. Kesähän on parasta aikaa lukea, eikö vain?

Jatkan siitä mihin jäin, eli maaliskuun lukemattomiin. Onneksi teen kirjoista muistiinpanoja, muuten näiden arvostelujen kirjoittaminen olisi paljon mutkikkaampaa.


Sydämen mekaniikka houkutteli uskomattoman hienoilla kansillaan, mutta valitettavasti sisältö ei ollut yhtä hienoa. Takakannen esittely kuulosti houkuttelevalta, mutta toisaalta odotin tavallista nyyhkytarinaa. Luvattu "timburtonmainen" tunnelma kirjassa todellakin oli, mutta missään muussa yhteydessä ei kannata puhua noista kahdesta samassa lauseessa.

Jack syntyy kylmänä yönä vuonna 1874 ja hänen sydämensä on jäätynyt. Merkillinen tohtori Madeleine asentaa pojan sydämen paikalle käkikellon. Madeleine pitää orpokotia ja sinne jää Jackin asumaan hänen äitinsä hylättyä hänet. Tohtori toistelee Jackille pojan sydämen olevan niin heikko, ettei Jackin käkikellosydän kestä suuria ja vahvoja tunteita. Ei varsinkaan rakastumista. Mutta kohtalo heittää Jackin tielle ihanan Acacian...

Parin luvun jälkeen on pakko luovuttaa; kirja on pakko lukea ilman suurempaa logiikkaa, mieli hieman vinksallaan. Vaikka kirja onkin fantasiamainen, niin silti liian pitkälle vedetty outous on välillä ärsyttävää ja välillä puuduttavaa. Ei kaiken tarvitse olla erikoisessa maailmassa niin erikoista.

Kuvailut ovat teennäisen hienoja ja omituiset kielikuvat tuntuvat välillä säälittäviltä yrityksiltä saada tekstistä hienompaa kuin se on. Lisäksi kirjassa on monia yksityiskohtia, jotka saavat tarkan lukijan ihmettelemään; miten Madeleine voi "seisoa kädet kohti kattoa kuin olisi pannut rangaistuspotkulla pallon maaliin maailmanmestaruuskisojen loppuottelussa" vuonna 1874, kun ensimmäiset jalkapallon MM-kilpailut olivat vuonna 1930? Pikku juttuja, sanoo varmasti moni, mutta minulle häiritseviä pieniä ryppyjä kokonaisuudessa.

Jack kirjan kertojana aivan alusta lähtien on toki hieno ja erikoinen ratkaisu, mutta samalla Jack-vauva kuvailee asioita, joita hänen ei pitäisi edes nähdä tai tietää. Voisin jatkaa valitusta kaikesta koko kirjassa ja kaiken voisi myös pistää kirjan "tyylin" piikkiin, mutta liika on liikaa. En pitänyt kirjasta ollenkaan. Ainoa hyvä puoli oli se, ettei kirja ole pitkä ja teksti on suht isoa, joten tämä ikävä kokemus ei kestänyt pitkään.

Kirjasta on puserrettu ulos näköjään takalirpakkeessa luvattu animaatiokin vuonna 2013. Katsomista harkitsen, mutta eikös harvemmin kirjasta tehty elokuva ole parempi kuin kirja itse?

Sydämen mekaniikka
La Mécanique du cœur
Kirjailija: Mathias Malzieu
Suomennos: Lotta Toivanen
Kustantaja: Gummerus 2011
221 sivua

-laina-
Aloitin ja luettu: 24.3.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.