Blogiarkisto

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Alkusanat

Vielä muutamia vuosia sitten olin oikea lukutoukka. Saatoin lukea normipaksuisen kirjan loppuun päivässä, jos muuta tekemistä ei ollut. Mutta sitten sairastuin ja menetin keskittymiskykyni. Kirjat jäivät.

Nyt, kun elämä alkaa taas vaikuttaa siltä, että tästä selvitään, olen alkanut kaivata lukemista. Kirjoittelen omia tekstejäni ahkeraan pääasiassa itselleni, vaikka haaveilenkin oman kirjan julkaisemisesta. Mutta nyt haluan lukea muiden kirjoituksia. Haluan taas sukeltaa niihin maailmoihin, jotka kirjat nenän eteen tuovat.

Perustin tämän blogin omaksi ilokseni seurailtuani paria kirjablogia. Aion kirjoitella tänne jonkinlaisia arvosteluja kirjoista ja sarjakuvista, joita luen. Jälkimmäisiä luen harvakseltaan, mutta joitakin kuitenkin. Olen teinistä lähtien pitänyt eniten fantasiakirjallisuudesta, joten sen genren edustajia blogissa saattaa esiintyä paljon. Luen paljon vanhempaa kirjallisuutta, mutta toki uutuudetkin kiinnostaa.

Sen verran kerron itsestäni, että olen vuoden 1987 naispuolinen tuotos, joka rakastaa 1800-luvun kauhukirjallisuutta, kissoja, kirjoittamista, historiaa, 1700-lukua, muinaisia uskomuksia ja perinteitä, haltioita ja pöllöjä. Lukemisen lisäksi harrastan myös jonkin verran käsitöitä ja valokuvausta.

Tervetuloa lukijaksi, jos yhtään kiinnostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.