Blogiarkisto

maanantai 5. syyskuuta 2016

Anni Polva: Tiinan kesäretket

Reipas Tiina ei jää kotiin homehtumaan kun aurinko paistaa ja kesälomaa on monta viikkoa jäljellä. Yhdessä parhaan ystävänsä Juhan kanssa Tiina hankkiutuu moniin vaikeuksiin ja seikkailuihin niin telttaretkellä kuin äidin synnyinseudulla juuriaan etsimässä.

Tiina-kirjat ovat varmasti monille samanikäisille ja vanhemmille nostalgisia ja tuttuja. Luin näitä melkein kaiman seikkailuja heti lukemaan opittuani ja pidin niistä, vaikka vanha ajankuva jätti monia kysymyksiä ja paljon ihmetystä. Päätin lukea muutamia Tiina-kirjoja uudelleen muistojen vetrestämiseksi. Kirjastosta ei löytynyt kuin muutamia kokoelmia, joissa oli kolme kirjaa yhdessä. Valitsin kolme kesäseikkailua sisältävän kirjan loppukesän kunniaksi.

Valitettavasti Tiina ei tuntunut niin tutulta kuin olin odottanut. Teksti oli välillä puuduttavan itseään toistavaa ja lapsellista. Kolme kirjaa, joista en jälkikäteen muista oikein mitään. Kirjoissa ei ollut mitään, mikä olisi jäänyt muistiin, sillä kirjat olivat hyvin samanlaisia; Tiina ja Juha seikkailee, joutuvat kiipeliin, selviävät ja Tiinaa kehutaan. Juha tuntui hyvin sovinistiselta ja muutenkin sukupuoliroolit ovat nykyisin hieman erilaiset. Juuri näiden asioiden takia nykyajanlapset eivät välttämättä Tiina-kirjoista innostu. 

Olisin todella halunnut pitää näistä kirjoista, mutta ei mahda mitään...

Mutta vaikka lukukokemus ei ollutkaan mikään ihmeellinen ja ihana, niin silti Tiina-kirjat ovat osa omaa lapsuuttani ja lukuharrastukseni alkuaikoja. Joten unohdan pettymyksen ja muistelen Tiina-kirjoja rakkaudella kuten tähänkin asti.

Kirjailija: Anni Polva
Kustantaja: Karisto 2008
446 sivua

-kirjastosta-
Aloitin: 16.8.2016
Luettu: 17.8.2016

2 kommenttia:

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.