Essi Tammimaa: Noaidin tytär

Yleensä kirjoittelen kirjoista siinä järjestyksessä kun olen ne lukenut. Nyt Essi Tammimaan nuorten fantasiakirja ohitti kaksi muuta. Ei siksi, että se oli niin hyvä, vaan siksi, että se oli niin huono. Niin huono, että lukuinto laimeni täysin ja ajattelin pääseväni yli tästä kokemuksesta kirjoittamalla kirjasta nyt.

Aura on tavallinen 16-vuotias, lukion aloittava tyttö, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Tavallinen muuten, mutta Aura on alkanut nähdä näkyjä susista ja hurjasta soturittaresta. Tyttö alkaa kirjoittaa kirjaa saamelaisoturittarista, eikä tiedä mihin joutuu mukaan. Sydämentykytyksiä aiheuttaa lempibändin komea laulaja, joka osoittaa yllättävää kiinnostusta Auraan.

Tunnustan, että saatan olla liian vanha lukemaan tätä kirjaa. Teinituskailut siitä miten tuntee olevansa erilainen ja ulkopuolinen, mietinnät siitä kun vanhemmat on epäreiluja sekä ihastuminen bändin laulajaan eivät paljon kiinnosta. Mutta en usko että peruskoulun lopettanutkaan Minä olisi pitänyt tästä kirjasta. Ehkä tästä pitää enemmän nuori, joka haluaa pysyä fantasiabuumissa mukana mutta ei jaksa lukea mitään paksumpaa ja ajatusta vaativaa.

Idea on hyvä, toteutus ei. Kirja on selvästi kirjoitettu niin, että sen luullaan vetoavan nuoriin. Kieli on huonoa, joskus jopa kammottavaa. 11. luvun kohdalla mietin pitkään, jaksanko enää tätä jatkaa, mutta päätin lukea kirjan läpi vain sen takia että voin haukkua sen blogissa. Ostin kirjan nimittäin alennusmyynnistä ja nyt kirja ei kelpaakaan kuin hyllyyn kirjaletkan jatkeeksi, joten haluan varmistaa, ettei kukaan muu tee vahingossa samaa virhettä (ja olen niiin pettynyt).

Toiminnallisista tapahtumista on vaikea saada kiinni, varsinkin Auran näyistä. Kuvailu on puutteellista, paitsi henkilöiden vaatetuksen kohdalla. Kerronnan rytmi on sekava ja puolessa välissä on jo niin sekaisin, että toivoo vain kirjan loppuvan. Aura tuntuu näkevän kaiken kokoajan "vihdoin oikein", mikä alkaa olla ärsyttävää.

Auran ja Pajun romanssi on tökerö, kliseinen ja ällö. Romanssin eteneminen on arvattavissa, mikä vielä entisestään huonontaa kuviota. Dialogit on tuskaisaa luettavaa. Aura itse on niin onton oloinen ja niin epätäydellisen täydellinen, millainen nykykirjojen sankaritar pitää ollakin, että ihan ärsyttää.

Kannetkaan ei tätä kirjaa pelasta. Kansi on tylsä. Kanteen olisi voinut lätkäistä jännittävän ja toiminnallisen kuvan saamelaissoturittaresta tai vaikka sudesta, mutta kansi on kuten koko kirja; olevinaan niin hieno, mutta täysin paikalleen jämähtänyt.

En nopealla etsinnällä löytänyt mitään tietoa kirjan jatkosta. Kirjan kun sanotaan aloittavan trilogian. Toivottavasti tälläistä huttua ei julkaista enempää, varmasti Suomesta löytyy parempaakin fantasiaa (ja nuorten kirjallisuutta yleensäkin).

Noaidin tytär

Kirjailija: Essi Tammimaa

Kustantaja: Otava 2013

264 sivua

-oma (valitettavasti)-

Aloitin: 2.3.2015

Luettu: 3.3.2015

Ilkka Auer, Antti J. Jokinen: Nicholas North; Kalmattaren kirous

Tämä fantasiakirja sattui silmiini kirjakaupan alennuspinosta. Rakastan suomalaista mytologiaa, joten ajattelin tästä tulevan todella mukava lukukokemus.

Nikolas aiheuttaa huonoa onnea kaikille lähellään ja poika erotetaan vanhemmistaan. Nikolas ajautuu hiiden johtamaan rosvojoukkoon ja oppii erinomaiseksi varkaaksi. Valitettavasti Nikolaksen epäonni ajaa pojan ja omituisen siilipojan Hessin pakomatkalle. Pian Nikolakselle alkaa selvitä palasia hänen menneisyydestään ja syy siihen, miksi kamala rautakokko seuraa poikaa. Kalmatar haluaa Nikolakselta jotain kiihkeästi ja pojan on lopulta kohdattava jahtaajansa.

Lukukokemus oli mukiin menevä. Mitään fantasiapriimaa tämä ei ole. Idea on toki todella hieno ja ehkä tämä toimii paremmin suunniteltuna elokuvana.

Kalevalainen maailma on kuvattu karuna ja paikoin rumanakin. Koko ajan eteen tupsahtavat otukset ja oliot on kuvailtu toinen toistaan kamalammiksi ja se alkaa lopulta tuntua vain huvittavalta. Kirjan romanttiset kuviot on kiusaannuttavaa luettavaa, sillä ne tuntuvat niin väkisin kyhätyiltä. Henkilöhahmoihin ei pääse sisälle ja monet jäävät ontoksi tai hyvin yksiulotteisiksi.

Välillä tarinaa kerrotaan kertojana, välillä itse Nikolas on äänessä. Tämä häiritsee ja tuntuu sekavalta. Juoni tuntuu siltä, ettei siitä saa ollenkaan kiinni ja tapahtumat vyöryvät eteenpäin liian nopeasti. Kaikesta vauhdista huolimatta lukeminen tuntuu puuduttavalta ja kurkin pariinkin kertaan sivuja eteenpäin, että joko luku loppuu.

Kuvailut on toki laajoja ja hyviä. Kalevalaiset maisemat saattoi kuvitella mielessään. Kirjassa on myös todella hienot kannet, jotka oli myös yksi syy kirjan kiikuttamiseen kirjakaupan kassalle keltaisen alennustarran kera.

Voisin kuvitella teini-ikäisen, fantasiasta kiinnostuneen pojan pitävän tästä. Kirjassa oli niin vahva äijäenergia, naishahmojen jäädessä melkein pelkästään Sara-keijuun ja Kalmattareen (joka varmasti hurmaa juuri niitä teini-ikäisiä poikia). Kirja ei ole missään nimessä huono, vaikka paljon pahaa sanottavaa löytyykin. Nuorille tämä saattaa toimia toisella tapaa.

Kirjaan on julkaistu toinenkin osa (kokonaisuus on trilogia), Sammon ryöstö, jonka esittely kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Mutta tämän perusteella en kovin hanakasti seuraavaan osaan tartu. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Nicholas North; Kalmattaren kirous

Kirjailija; Ilkka Auer, Antti J. Jokinen

Kustantaja: Otava 2013

256 sivua

-oma-
Aloitin: 17.2.2015
Luettu: 19.2.2015

Terry Pratchett: Noitasiskokset

Olen lukenut aikaisemmin muutaman Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan sijaittuvan kirjan ja tykkäsin niistä kovasti. Noitasiskoksia olen joskus aloittanut, mutta jätin kesken parin ensimmäisen sivun jälkeen. Nyt sisko toi tämän minulle kirjastosta, kun pyysin jotain luettavaa ja päätin lukea tämän nyt kokonaan.

Lancren hallitsija, kuningas Verence, on murhattu ja kuninkaan perillinen on lähetetty turvaan. Valtaistuimelle on noussut ilkeä herttuapariskunta, jotka alkavat pian hallita valtakuntaansa sellaisella otteella, etteivät noidat voi sitä sietää. Eikä valtakunta itsekään.
Perillinen on saatettava takaisin valtaistuimelle, hinnalla millä hyvänsä.

Vaikka kirja on kaikessa hauskuudessa ja nokkeluudessa taattua Pratchettiä, on juoni valitettavasti kovin sekava ja puuduttava. Kun yhdestä asiasta selvitään, alkaakin uuden selvittely heti perään samalla tahdilla ja pariinkin kertaan mietin lukemisen aikana, että mihinkäs tämä nyt liittyikään ja mihin päin tässä ollaan menossa. Asioita ei selitelty ja takaraivossa takoi ajatus, että pitäisikö minun tietää mitä tämäkin nyt tarkoitti ja mihin liittyi. Piristyskohtia oli ne hetket, jolloin hoksasi tekstistä jotain ennestään, muualta tuttua. Pratchett parodioi ja lainaa Kiekkomaailmaansa upeasti kaikenlaista monesta muusta lähteestä, esimerkiksi muualta fantasia- tai näytelmäkirjallisuudesta. Silti Kiekkomaailma on oma, upea kokonaisuutensa.

Olen niitä ihmisiä, jotka hymähtelevät hassuille asioille ääneen, mutta Pratchettin tekstissä saatoin jopa nauraa ääneen ja lukaista hassun jutun sille, joka sattui samassa huoneessa olemaan. Joten kirjan huumori oli ainakin omaan huumorintajuun osuvaa.

Noitasiskokset oli todella mukava lukukokemus, vaikka kirjan lukeminen veikin yli viikon. Osaksi syytän todellakin puuduttavaa juonta ja asioiden esitystä, joka vei halun jatkaa kirjaa eteenpäin. Lopulta päätin lukea kirjan loppuun väkisin.

Pratchettin kirjoja ei voi suositella kenellekään, joka odottaa fantasialta vakavuutta ja tietyissä lainalaisuuksissa pysymistä. Kirjat kyllä kertovat Kiekkomaailmasta hyviä tarinoita, mutta reilulla huumorilla maustettuna.

Nippelitietona haluan mainita, että oma lempihahmoni Kiekkomaailmasta on Kuolema.

Noitasiskokset
Wyrd Sisters

Kirjailija: Terry Pratchett 
 Suomennos: Margit Salmenoja

Kustantaja: Karisto 1993

306 sivua

-kirjastosta-